Zoner kokemuksia – Miksi käytän Zonerin hostingpalvelua sivustoillani

Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen perustanut kaikki uudet WordPress-sivustoni Zonerin webhotelleihin ja lisäksi olen siirtänyt myös vanhoja sivustojani Zonerille, mukaan lukien tämän omaa nimeäni kantavan sivuston.

Haluatko tietää miksi?

Syy tähän on se, että Zonerin webhotellit ovat olleet kaikista nopeimpia ja luotettavimpia.

Eniten arvostamani ominaisuus on se, että minun ei tarvitse miettiä palvelimen tekniikkaa tai muita vastaavia asioita, vaan voin luottaa siihen, että sivusto toimii koko ajan nopeasti ja ennen kaikkea vakaasti ilman ylimääräisiä ongelmia. 

Zonerin webhotellit ovat kaiken lisäksi osoittautuneet kaikkein halvimmiksi webhotelleiksi.

Halvimmalla en tarkoita sitä, etteikö olisi mahdollista löytää hinnaltaan edullisempaa webhotellia.

Sillä ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi suurta merkitystä, että onko joku webhotelli kuukausihinnaltaan pari euroa edullisempi.

Siitä minulla on karvaita kokemuksia.

Minulla oli joskus vuosia sitten oma verkkokauppa.

Verkkokauppa sijaitsi fyysisesti Louhen webhotellissa ja mystisiä palvelimesta johtuvia käyttökatkoja esiintyy lähes kuukausittain. Kerran palvelimella oli erityisen paha käyttökatko, joka pääsi ihan uutisiinkin saakka.

Kyseinen käyttökatko maksoi useita tuhansia euroja menetettynä myyntinä.

Oikeasti ongelmien ei tarvitse edes olla noin suuria, että taloudellisia menetyksiä tulee.

Jokainen pienikin ongelma joka vie aikaa syö samalla rahaa. 

Mikään ei ole sen turhauttavampaa kuin lähettää viestiä asiakaspalveluun jonkin pikkujutun vuoksi ja odotella vastausta useita päiviä ja kun vastaus viimein saapuu, niin se ei edes ratkaise ongelmaa.

Zonerin kanssa minulla ei ole ollut onneksi sellaisia ongelmia, jotka vaatisivat yhteydenottoa asiakaspalveluun.

Satun kuitenkin varmuudella tietämään, että asiakaspalvelu ja tuki ovat Zonerilla ihan timanttisen kovalla tasolla ja mikäli joskus tarvitsen jeesiä, niin saan ammattitaitoista apua nopeasti suomen kielellä.  

Kuinka hyvän webhotellin tarvitsen?

Käytän omilla sivustoillani (sivustosta riippuen) joko Zonerin halvinta webhotellia tai sitten täysin omalla palvelimella varustettua WordPress hostingia.

Zonerin halvimmissakin webhotelleissa on 24/7 valvonta ja päivittäiset automaattiset varmuuskopiot.

Toimintavarmuuden lisäksi Zonerin edullisin webhotelli on todella nopea ja tätä tukee myös webhotelli vertailu

Onko siis mitään tarvetta paremmalle webhotellille, jos halvinkin on niin hyvä?

Käytän tällä mikaeljukarainen.com -sivustolla Zonerin WordPress hostingia ja kerron seuraavaksi kolme konkreettista etua.

Ensinnäkin WordPress hosting toimii nopeasti kaikkialla maailmassa.

Jos sivuston yleisö on Suomessa, niin nopeus ei jää webhotellin tyypistä kiinni, mutta ylimääräinen nopeus on hyödyllistä esimerkiksi silloin kun itse muokkaa sivustoa ulkomailta käsin, koska palvelimen nopeus vaikuttaa myös sivuston hallintapuolen nopeuteen.

Toinen WordPress hostingin erinomainen ominaisuus on stagin ympäristö.

Staging-ympäristö mahdollistaa sivuston ominaisuuksien testauksen ennen muutosten tekoa tuotantoversioon. Erinomainen käyttökohde stagingille on sivuston uuden ulkoasun, lisäosan ja päivitysten testaus.

Kolmas etu on WordPressin päivitykset.

Zoner huolehtii WordPress-julkaisujärjestelmän päivityksistä ja testaa sivuston toiminnan päivitysten jälkeen. Palvelu sisältää myös kaikki lisäosat ja ulkoasuteemat.

Zoner muuten tarjoaa sivuston siirron vanhalta palveluntarjoajalta ilmaiseksi WordPress hostingiin. Tuo on oikeasti todella hyvä etu, sillä itse tehtynä sivuston siirto vaatii sekä aikaa, että osaamista. 

Kokemuksia muista hostingpalveluista

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ylläpitänyt itse kymmeniä sivustoja ja lisäksi olen ollut asiakasprojektien kautta tekemisissä vielä suuremman joukon sivustoja kanssa. 

Perustin ihan ensimmäiset sivustoni GoDaddylla ja Louhella joskus 10 vuotta sitten. GoDaddy on itse asiassa maailman suurin hostingpalveluiden tarjoaja. Godaddyn hostingpalvelussa ja webhotelleissa on paljon hyvää, esimerkiksi käyttöliittymä sekä domainien ja webhotellien hallinta on todella hyvin toteutetuja.

GoDaddyn ongelma on kuitenkin se, että sivustot alkavat hidastella heti kun niillä on vähänkin enemmän kävijöitä tai hieman normaalia raskaampia toiminnallisuuksia. Toinen huono puoli on se, että Godaddy ei tarjoa ilmaista SSL-sertifikaattia.

Käytössäni on ollut myös Shellitin webhotelleja. Shellitin palvelu on ollut erittäin toimiva sekä luotettava ja palvelu ei juurikaan eroa Zonerin hostingpalvelusta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Zonerin palvelu on hinta-laatusuhteeltaan parempi ja lisäksi omat sivustoni, jotka ovat Zonerilla toimivat vähän nopeammin kuin muilla palveluntarjoajilla sijaitsevat sivustoni. 

Jos on tarvetta sivustolle, jonka kohdeyleisö on Yhdysvalloissa, niin silloin paras vaihtoehto on mielestäni SiteGround, joka on nopeampi kuin GoDaddy ja tarjoaa ilmaisen SSL-sertifikatin.

>